Mitä pelättävää minulla on?
Että minut raavitaan ihoa myöten paljaaksi

että paljastun -

ja mitä sieltä paljastuu?

Että asiat eivät ole niin kuin luulin.

Niin kuin esitin.

Niin kuin minulle esitettiin.

 

Enkä puhu insestistä, perheväkivallasta

alkoholismista

 

--- sehän olisi aivan liian helppo ratkaisu tähän oloon.

 

Paljon hienovaraisemmin minut muserrettiin. Pieni pala kerrallaan.

Minusta tehtiin sellainen kuin naisista ennen minua.

Että en edes vihaani osaa itsestäni ulostaa

vaan se kääntyy minua vastaan, kiertää mahan solmuun,

niskat kovaksi nyrkiksi,

että se hienontaa hampaat öisin sileiksi kuin merenrannan kivet

toisiaan vasten, hiljaista vihan työtä.

 

Mutta välillä vihaa pääsee purkautumaan

pienistä raoista

sattumanvaraisesti.

Kun vaatekasa on väärässä paikassa nukkumaanmenon aikaan...

...kun miehen ostama konserttilippu on ollut yllättävän kallis (vaikka siihen olisi silti ollut varaa)...

...kun en ole syönyt nälkääni (vaikkei kukaan ole sitä ollut estämässä)...

Pffffffffffffffffffffffff rengas vuotaa

katkeria kitkeriä pistäviä sanoja ja ne suunnataan aina lähimpään kohteeseen

 

vaikka vihan aiheuttaja on kaukana menneisyydessä

ja yllättävän lähellä

lapseni isovanhemmat;

minun vanhempani,

jotka eivät ehkä ole tehneet mitään tahallaan

 

mutta joita minulla silti on oikeus vihata.

 

Sillä lapsella ON oikeus vihata vanhempiaan

 

--- niin, miksi se silti tuntuu mahdottomalta?

 

Ai niin,

koska minulta kiellettiin viha jo pienenä.

Kuinka ironista,

että juuri se on vihani alkujuuri.