Olen ihan poikki. Herätys Proffan aamuhuutoon puoli seitsemältä, mies töihin puoli yhdeksän (siinä välissä sain nukkua puoli tuntia), ajan tappamista (syötä, vaihda vaippa, viihdytä, sama alusta, ulkoilua loskassa kengät märkinä, koira vetää hihnassa, vituttaa, vaihda vaippa, syötä, viihdytä), kellon vilkuilua, yksinkertaisesti tuskaa. Kun kello läheni neljää raahasin torkkupeiton, kirjoja ja olkkarin lelukorin Proffan huoneen lattialle,  läimäsin oven kiinni ja istutin tytön viereeni suljettuun tilaan. Pläräsin meneillään olevasta kirjasta meneillään olevan kohdan. Kävin lattialle pitkäkseni, tyyny pääni alle. Tuntui, etten jaksaisi edes kättäni nostaa vaikka joku tarjoilisi suklaata. (Harmi silti, ettei tarjoillut).

Hetken päästä Proffa ilmoitti haluavansa jotain piirongin päältä. Siellä oli kirjoja, joita luetaan vain aikuisen valvonnassa, ohuet sivut näes. Sanoin ei. Proffa heittäytyi kiukkupyllyksi. Yritin harhauttaa muilla kirjoilla ja leluilla. Se onnistuikin hetkeksi, kunnes pyyntö (ei vaan vaatimus!) toistui: Proffa nousee nojaamaan piironkiin, kohottaa toisen kätensä ylös ja kurottautuu niin pitkäksi kuin kykenee, ähkii. Olin niin uuvuksissa, että annoin hänen valita yhden, se oli sellainen jossa joka sivulla saa vetää vivusta ja jotain jännää tapahtuu. Siihen asti olin sitä säästellyt, koska Proffalla on taipumuksena tutkia kaikkea vähän liiankin tarkasti ja kovin ottein... Mutta nyt päättelin, että se oli ainoa asia, joka saisi kitinän loppumaan. Ja niin siinä lukiessani omaa kirjaani Proffa järjestelmällisesti tuhosi koko opuksensa. En jaksanut estää. Samapa tuo, kirppikseltä ostettu, valmiiksi vähän rikki.

Matt Damon palasi viittä vaille viisi. Olimme juuri potalla. Tai en minä ollut, senkin torvelot. Hmm tehdäänköhän sellaisia aikuistenkin pottia? Matalia, punaisia, turvavöillä varustettuja...? "Saat jatkaa tästä", sanoin ja raahauduin viimeisillä voimillani makuuhuoneeseen. Suljin oven perässäni. Lysähdin sängylle latautumaan.

Vartissa olin saanut merkittävissä määrin voimia takaisin, mutta jouduin toteamaan, että en enää ehtisi tanssitunnille. Eikä loskassa talsiminen joko goretexit litisten tai kumppareilla liukastelu motivoineet yrittämään josko myöhästyisin vain vähän. Kiva juttu. Sekin vielä.

Rationaalisella tasolla ymmärrän, että minun pitäisi lähteä ulos tästä talosta nyt kun Proffa on pois käsistäni (seinän takana Matt Damon lukee matalalla äänellä iltasatua). Mutta tämä uupumus uskottelee minulle, että olkkarin sohva, tv ja suklaapiirakka ovat parasta mitä maailmalla on nyt tarjota. Nyt tai ikinä...

Jep, tämä oli Kotiäidin Blues.